Joutsenlaulu
Kirjoittanut Lauri Sipari ja Liisa UrpelainenEsittää Alisa Pulkkinen
Ohjaus Jotaarkka Pennanen
Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen kirjoittama näytelmä Joutsenlauluni vieraili Vantaan Teatterissa 23.maaliskuuta 2022 klo 19.00. Näyttelijä Aliisa Pulkkinen esitti sen päähenkilöä Aina Ilona Hopeaa. Ensi-ilta oli Tampereen Teatterin Kulttuurikahvila Kivessä 28.10.2020.
Näytelmässä Joutsenlauluni jo eläkkeelle siirtynyt näyttelijä haluaa taltioida videolle esittämiään rooleja ja myös niitä joita ei ole saanut esittää. Alkuperäinen idea esitykseen tuli minulta, kun näin Georgi Poradžanovin dokumentin yhdestä Venäjän kuuluisimmasta näyttelijästä Valentina Karavajevasta. Dokumentin ohjaajan löytäessä hänet elokuvassa, Karavajeva oli jo maannut kotonaan kaksi viikkoa kuolleena. Asunnosta ei löytynyt muuta kuin sänky, pöytä ja tuoli sekä kaitafilmikamera ja siihen kasetteja. Karavajeva oli tallentanut niihin vuosien kuluessa yhä uudestaan Ninan monologia ”Minä olen lokki”.
Teatterinäyttelijän työ katoaa, kun esitykset loppuvat ja kun töitä ei enää ole, iskee monen kohdalla ahdistus ja masennus. Aika useita näyttelijöitä on kuollut pian eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Olen itse törmännyt tuohon ongelmaan jo suhteellisen nuorena ohjaajana kysellessäni, mitä kuului eräälle vanhalle näyttelijälle. Keskustelimme myöhemmin asiasta Sipen ja Liisan kanssa ja sen seurauksena syntyi haikean hauska tragikomedia Joutsenlauluni, Aliisalle on tullut paljon soittoja ja kyselyjä, koska esitykset jälleen jatkuvat. Tampereella on vielä kolme esitystä 8.2, 15.2 ja 22.2 2023 klo 19.30 Kulttuuriravintola Kivessä.
Näytelmä kuten esityskin on tehty rakkaudella näyttelijän taidetta kohtaan.