Joutsenlauluni

Joutsenlaulu

Kirjoittanut Lauri Sipari ja Liisa UrpelainenEsittää Alisa Pulkkinen

Ohjaus Jotaarkka Pennanen

Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen kirjoittama näytelmä Joutsenlauluni esitetään Vantaan Teatterissa 23.maaliskuuta klo 19.00. Vaimoni Aliisa Pulkkinen esittää sen päähenkilöä Aina Ilona Hopeaa.
Näytelmässä Joutsenlauluni jo eläkkeelle siirtynyt näyttelijä haluaa taltioida videolle esittämiään rooleja ja myös niitä joita ei ole saanut esittää. Alkuperäinen idea esitykseen tuli minulta, kun näin Georgi Poradžanovin dokumentin yhdestä Venäjän kuuluisimmasta näyttelijästä Valentina Karavajevasta. Dokumentin ohjaajan löytäessä hänet elokuvassa, Karavajeva oli jo maannut kotonaan kaksi viikkoa kuolleena. Asunnosta ei löytynyt muuta kuin sänky, pöytä ja tuoli sekä kaitafilmikamera ja siihen kasetteja. Karavajeva oli tallentanut niihin vuosien kuluessa yhä uudestaan Ninan monologia ”Minä olen lokki”.
Teatterinäyttelijän työ katoaa, kun esitykset loppuvat ja kun töitä ei enää ole, iskee monen kohdalla ahdistus ja masennus. Aika useita näyttelijöitä on kuollut pian eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Olen itse törmännyt tuohon ongelmaan jo suhteellisen nuorena ohjaajana kysellessäni, mitä kuului eräälle vanhalle näyttelijälle. Keskustelimme asiasta Sipen ja Liisan kanssa ja sen seurauksena syntyi haikean hauska tragikomedia Joutsenlauluni, jonka voitte nähdä tämän kuun 23. päivä klo 19.00 Vantaan teatterissa. Näytelmä on saanut paljon kiitosta osakseen, mutta sen esitykset jouduttiin valitettavasti koronan vuoksi keskeyttämään. Aliisalle on tullut paljon soittoja ja kyselyjä, koska esitykset jälleen jatkuvat. Tampereella on vielä kolme esitystä 9.3, 16.3 ja 30.3 klo 20 Kulttuuriravintola Kivessä ennen Vantaan vierailua.
Näytelmä kuten esityskin on tehty rakkaudella näyttelijän taidetta kohtaan.

Demokratiasta ja eduskunnasta

Jaoin joku aika sitten Facebookissa Uuninpankkopojan kirjoituksen eilisestä farssia muistuttavasta äänestyksestä eduskunnassa, jossa äänestettiin ulkoministeri Soinin luottamuksesta. Soini oli Kanadassa puhunut vastoin Suomen virallista linjaa ja antanut tukensa abortin vastustajille.. Oikeastaan farssi on väärä sana, koska äänestyksessä oli kysymys erittäin laajakantoisesta asiasta, jolla voi olla pitkät seuraukset suomalaisessa politiikassa. Eduskunta näytti vihreää valoa Soinin esiintymiselle, joten ministerit saavat vastaisuudessakin puhua niin ulkomailla kuin kotimaassa vastoin Suomen virallista linjaa.

Kysymyksessä on kuitenkin vielä suurempi asia, joka koskee koko meidän demokratiaamme. Onko puoluekuri, jolla painostetaan kansanedustajia äänestämään puolueesta erottamisen uhalla, vastoin perustuslakia ja jollei sitä, niin ainakin sen henkeä. Perustuslain mukaan kansanedustaja saa vapaasti äänestää ja hän on toiminnastaan vastuussa vain äänestäjilleen.

Kommunismi ja kommunistit ovat nykykielessä melkein haukkumasanoja, mutta näyttää siltä, että suomalaiset puolueet ovat kaikesta huolimatta omaksuneet entisessä Neuvostoliitossa harjoitetun marxilais-leniniläisen demokraattisen sentralismin, joka velvoitti kaikki edustajat äänestämään puolueen johdon vaatimalla tavalla. Poikkeuksia ei suvaittu. Presidentti Kekkonen oli sanonut 1950-luvulla isäni kertoman mukaan heidän ollessa saunassa, että luuletko sinä Jarno, etten minä ole Leniniäni lukenut? Miten sinä kuvittelet minun johtaneeni Maalaisliittoa. Siihen aikaan Kokoomuksen kansanedustajat äänestivät vielä omantuntonsa mukaan, mutta kuinka on nyt?

Jos kerran puolueet päättävät Suomessa, kuinka kansanedustajan pitää äänestää, niin mitä järkeä on enää äänestää henkilöitä? Eikö silloin pitäisi äänestää vain suoraan puolueita. On kuitenkin hyvä muistaa, että Neuvostoliitossa demokraattinen sentralismi johti tunnettuihin seurauksiin, diktatuuriin ja sen jälkeen uuteen diktatuuriin. Miten käy suomalaisen demokratian?

Hamlet – Orjatsalon triumfi kansalaissodan aattona

Julkaisen tässä otteen kustantajalle jätetystä näyttelijä Aarne Orjatsalon elämäkerrasta. Kansalaissodan syttymisestä tulee pian kuluneeksi 100 vuotta. Orjatsalon osuudesta siihen on paljon legendoja, jotka tekivät hänestä punaisen rosvopäällikön. Totuutta niissä on vain nimeksi, mutta silti hänen elämänsä muistuttaa monessa suhteessa suurta seikkailua huipulta rotkoon ja taas ylös. Tämä ote  kertoo, kuinka monivivahteinen voi olla taiteen ja politiikan suhde. Nuoruudessani puhuttiin paljon yhteiskunnallisesta taiteesta, mutta monikaan ei ymmärtänyt, että Hamlet voi olla sitä. Olosuhteet määrittelevät usein taiteen sisällön ja merkityksen.

Hamlet – Aarne Orjatsalon triumfi kansalaissodan aattona

Marraskuun ensimmäinen päivä on William Shakespearen Hamletin ensi-ilta. Jos sosialidemokraattien uudistukset etenevät hitaasti, niin Aarnen taiteellinen arvostus sen sijaan kasvaa entisestäänkin huimaa vauhtia. Keskellä elintarvikepulaa ja nopeasti etenevää aseellisen väkivallan uhkaa hän tarjoaa työväelle korkealuokkaista taidetta ja näyttelee Hamletia, jota ei parhaalla tahdollakaan voi pitää vallankumousnäytelmänä. Mutta ehkä juuri vaikeat edessä olevat valinnat ja sisällissodan pelko vaikuttavat hänen tulkintaansa siinä. Jälleen kerran, juuri kun hän etenee voitosta voittoon, uhkaa häntä työpaikan menetys ja loistavan uran katkeaminen, sillä jos vallankumous alkaa, teatteri todennäköisesti suljetaan. Hamlet ei tiedä, puhuuko haamu totta vaatiessaan häntä kostamaan. Mutta tietääkö Aarne Orjatsalo, mikä on oikein, jos vallankumous vaati häntä mukaan ja käymään ase kädessä entisiä ystäviään vastaan? Vallankumouksen käsite, joka Erfurtin ohjelmassa tuntui vielä niin selkeältä, ei enää olekaan sitä. Ehkä Hamletissa on hänelle jotain hyvin henkilökohtaista. Aamulehti kirjoittaa hänen esityksestään 3. marraskuuta mykistävän arvostelun:

”Hra Orjatsalon Hamlet kohosi luonnollisesti monta vertaa korkeammalle illan muita saavutuksia. En oikeastaan tiedä, mitä sanoisin tästä luomasta. Ainoakaan niistä Hamleteista, mitkä aikaisemmin olen nähnyt, ei ole siihen verrattavissa. Hra Orjatsalo teki tämän raskasmielisen kuninkaanpojan pienimmätkin sielunvärähtelyt eläviksi ja tajuttaviksi. Hän kirkasti koko henkilökuvan, sen mikä siinä oli ennen ollut epämääräistä, valoi sen ylle uutta kauneuden hohdetta, selvensi sen inhimillistä puolta ja saattoi sen katselijalle merkillisen läheiseksi, niin että Hamletin tekojen vaikuttimet kävivät täysin ymmärrettäviksi. Istuimmeko teatterissa ja katselimmeko näytelmää? Ei, me näimme edessämme ihmisen ja uneksijan, jolle tämä näkyväinen maailma on liian ahdas ja matala, ihmisen, jonka koko olemus on kuin väräjävä soitin, uneksijan, joka huokaa elämän halpuuden ja mitättömyyden kuorman alla. Joka jok’ainoa hetki havahtuu tuskantäyttämin sydämin huomaamaan sen ylipääsemättömän kuilun, sen hirvittävän ristiriidan, mikä on hänen unelmiensa ja todellisuuden välillä. Hänen on mahdotonta laskea suhteitaan ulkomaailmaan ja ihmisiin, sillä hänen sielunsa on toisenlaista kudosta kuin häntä ympäröivien ihmisten, herkempää, hienompaa. Ja sen vuoksi juuri on joka hetki hänelle uuden tuskan ja pettymyksen tuottaja. Sen vuoksi jokainen lausuttu sana iskee häneen parantumattoman haavan. Sen vuoksi hänestä kaikki ne, joiden kanssa hän on tekemisissä, kulkevat kuin naamari kasvoillaan. Ja hänen itsensäkin on pakko naamioida kasvonsa, ettei häntä tunnettaisi; teeskennellä hulluutta, näytellä narrin osan. Elämä on kuin kauhistuttavaa unennäköä, suljettu portti, jonka takana on kätkettynä joko arvoituksen selitys tai jonka taakse ei ole kätkettynä mitään: pimeyttään ahdistava tyhjyys. Hän tahtoisi havahtua, herätä tästä tuskallisesta unesta, hän tahtoisi murtaa tuon salaperäisen portin, löytää itselleen lujan kädensijan, löytää oman itsensä – mutta hänen voimiensa riittämättömyys tekee sen mahdottomaksi, ja hän pystyy vain toistamaan aina uudelleen jo lukemattomia kertoja varhemmin tehdyn kysymyksensä: miksi? mitä varten? Hän hapuilee alituiseen kuin uhkaavan jyrkänteen partaalla.”i

Jotain profeetallista on Walakorven kuvauksessa Orjatsalon Hamlet-tulkinnasta. Aarne todella seisoo ”jyrkänteen partaalla” kuten Hamlet. Hänen unelmansa työväenvallasta ja sosialismista kohtaavat pian todellisuuden, jota hän tuskin on odottanut. Mutta kun hän kolmas päivä avaa Aamulehden ovat kiitokset ylitsevuotavia. Orjatsalo on tähänastisen uransa huipulla.

”Lisättäköön sen tähden enää vain lyhyesti, että ne joilla oli ilo olla katsomassa hra Orjatsalon Hamlet-esitystä, veivät siitä varmaan mukanaan pitkäaikaisen muiston. Ja monetkin heistä oppivat varmaan syvemmin kuin ennen käsittämään Shakespearea, saadessaan tutustua tämän näytelmärunouden Napoleonin ehkä kaikkein nerokkaimpaan henkilöluomaan sellaisen häikäisevän taiteilijapersoonallisuuden myötävaikutuksella, kuin hra Orjatsalo, epäilemättä meidän suurin traagillinen näyttelijämme, on.” ”…Salintäyteinen yleisö osoitti pitkin iltaa rajusti suosiotaan. Viimeisen kuvaelman loputtua se ei tahtonut lainkaan poistua salista. Hra Orjatsalo sai kukkia.”ii

Viikko Hamletin ensi-illan jälkeen Suomen rikkain mies Alfred Kordelin murhataan ja Venäjällä bolshevikit nousevat valtaan. Seuraavana päivänä 8. marraskuuta sosialidemokraatit kyllästyneenä uudistusten hitaaseen etenemiseen julkaisevat omat uudistusesityksensä kärkevänä manifestina ”Me vaadimme”. Se pitää käytännöllisesti katsoen sisällään samat tavoitteet, jotka asetetaan vähän myöhemmin yleislakon tavoitteeksi. Mutta Aarne Orjatsalolla on jo uusi ensi-ilta edessä. Adolf Lindfors vierailee Kansallisteatterista Fritz Reuterin näytelmässä Setä Bräsig. Siinä Aarnella on pienempi rooli Lindforsin näytellessä Setä Bräsigiä. Lindforsia ylistetään ja myös Aarne saa tunnustusta omasta työstään. Kansallisteatterin entisen johtajan ja ihaillun näyttelijän vierailu on hänelle suuri voitto. Kertoohan se siitä, että Kansallisteatterin näyttelijät ovat kiinnostuneet heidän omasta teatteristaan poispotkitun näyttelijän johtamasta Työväenteatterista. Aarnen unelma tehdä Tampereen Työväen Teatterista maan johtava taidelaitos alkaa olla käsillä. Mutta…

Kuusi päivää Setä Bräsigin ensi-illan jälkeen 14. marraskuuta Sosialidemokraattisen puolueen, sen eduskuntaryhmän ja Ammattijärjestön yhteistyöelin Työväen Vallankumousneuvosto julistaa yleislakon alkaneeksi. Kansanlehdessä otsikko ei ole kovin suuriiii, Työmiehessä se on suurempi.ivVaikka lakkoa asetettiin johtamaan Työväen Vallankumousneuvosto, oli kysymys vallankumouksesta monella tapaa epäselvä suurelle osalle sosialidemokraatteja. Sosialidemokraatit olivat tukeutuneet Erfurtin ohjelmaan ja Kautskyyn ja nyt venäläiset toverit painostivat heitä ottamaan vallan järjestäytyneen työväen käsiin. Bolshevikkien marraskuussa tapahtunut valtaannousu kyllä rohkaisee suomalaisia sosialidemokraatteja, mutta toisaalta heidän pysymisensä vallassa tuntuu melko epävarmalta.

Heti lakon alkamista seuranneena päivänä porvarienemmistöinen eduskunta julistautuu korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Vain muutama kuukausi sitten porvaripuolueet olivat vastustaneet valtalakia ja taipuneet Kerenskin hallituksen vaatimuksiin hajottaa eduskunta ja hyväksyä kasakoiden lähettämisen Suomeen. Seuraavana päivänä saavutettiin yleislakon tärkeimmät vaatimukset. Sen alkumenestys lisäsi paineita laajentaa lakko suoranaiseksi vallansiirroksi, kirjoittaa professori Apunen. Vallankumousneuvoston käsittelyyn oli tullut jo 16. päivä asiaa koskeva Helsingin punakaartin esitys, joka hyväksyttiin 14 äänellä 11 vastaan. Eduskuntaryhmän ja puolueen edustajat eivät kuitenkaan hyväksyneet sitä ja päätös purettiin.v Lakko lopetettiin yllättäen 20. marraskuuta. Ilmeisesti puolue pelkäsi vallan luisuvan punakaarteille. Sosialidemokraattinen puolue oli ratkaisevalla hetkellä neuvoton. Tosiasiassa sosialidemokraateilla ei ollut konkreettisia suunnitelmia silloin eikä niitä ollut tammikuussakaan.

Aarne on luultavasti tyytyväinen lakon loppumiseen, sillä vallankumouksen mahdollinen alkaminen huolestuttaa niin häntä kuin muitakin näyttelijöitä. Työväenteatteri jatkaa toimintaansa ja vierailee Turussa marraskuun loppupuolella. Sosialisti kirjoittaa arvostelussaan 26. päivä, että huolimatta yhteiskuntaa järkyttävästä myllerryksestä Hamlet keräsi täpötäyden huoneen. Myös Uusi Aura ylistää Orjatsaloa ja Työväenteatterin muutkin näyttelijät saavat tunnustusta työstään. Tuntuu kummalliselta lukea teatteriarvostelua, kun samalla sivulla kerrotaan, kuinka lahtarit olivat aseella uhaten vieneet hevosia rauhallisista taloista. Ja se oli porvarilehdissä pantu punakaartilaisten syyksi ja levitetty juttua joka paikkaan. Ja toisessa taas kerrotaan kuinka neljä lahtaria ja yksi työläinen kuolivat yhteenotossa. Vaikka sodan uhka lähenee, näyttävät ihmiset elävän elämäänsä siitä huolimatta aivan arkiseen tapaansa, ja myös Työväenteatteri palaa kuun vaihteessa takaisin voitokkaalta matkaltaan Tampereelle.

Korkein valta oli porvarien äänillä siirretty 27. marraskuuta Svinhufvudin johtamalle senaatille. Niinpä joulukuun neljäs päivä eduskunnalle annetaan vain tiedonanto, että Suomi julistautuu itsenäiseksi. Kaikki porvariedustajat, varsinkin maalaisliiton piirissä eivät hyväksy eduskunnan sivuuttamista ja 6. päivä siitä äänestetään eduskunnassa. Puolueet kannattavat tässä vaiheessa yleisesti Suomen itsenäisyyttä, mutta tällä kertaa sosialidemokraattien mielestä asiasta pitäisi ensin neuvotella Venäjän kanssa, joka oli bolshevikkien ohjelman mukaisesti hyväksynyt kansojen itsemääräämisoikeuden. Maalaisliiton Kyösti Kallion ehdotus hyväksytään porvariäänin, mutta Svinhufvudin suureksi harmiksi itsenäisyyspäivästä tuli kuudes eikä neljäs päivä. Itsenäisyysjulistus ei kuitenkaan saanut kovin paljon huomiota osakseen, sillä mikään ulkovalta ei tunnustanut Suomen riippumattomuutta ennen kuin vasta seuraavan vuonna.

Kun eduskunta valmistautui Suomen itsenäisyysjulistukseen, perustetaan Helsingissä joulukuun 5-6. päivä pidetyssä kokouksessa Suomen Työväennäyttämöiden liitto. Puheenjohtajaksi valitaan teatterinjohtaja Aarne Orjatsalo. Sen keskustoimisto ja Liittohallinto sijoitetaan Tampereelle, josta toimintaa tullaan ohjaamaan. Työväen Teatterilla on vielä yksi ensi-ilta ennen vuoden 1917 loppua – Pasi Jääskeläisen laulunäytelmä Laivan kannella 22. joulukuuta. Kansan Lehti kirjoittaa näytelmästä, että se rakentuu vain joukolle erilaisia huvittavia tilanteita, mutta että kappaleessa on kuitenkin jokin selittämätön vetovoima. Työväenteatterin esitys ei yltänyt parhaaseen ja oli ilmeisesti puutteellisesti harjoiteltu. Siis yksi moka ja sekin tyhjänpäiväisessä näytelmässä! Luulen että tahti oli ollut niin kova, että paukkuja ei enää riittänyt edes niinkin kevyeen esitykseen kuin Laivan kannella.

Mutta Teatterin tulos oli parhain, mitä se oli siihenastisen toimintansa aikana saavuttanut. Kaikki velat maksettiin ja voittoakin tuli yli 17 000 markkaa.vi

iAamulehti 3.11.1917

iiSama

iiiKansan Lehti, 14.11.1917 tai 15.11

ivTyömies, 14.11.1917 tai 15.11

vSuomi 75v, Rajamaasta tasavallaksi, osmo Apunen

viPanu Rajala, ”Tunteen tulet ja taiteen tasot”